Liisa Karling | yrittäjä, valokuvaaja

Sain ensikosketuksen valokuvaukseen vaihto-oppilasvuotenani Amerikassa 1990. Innostuin valokuvauksesta niin, että olen työskennellyt sen parissa siitä lähtien.

Koen olevani etuoikeutettu, koska olen saanut ensin opetella negatiivityöskentelyn, pimiö mukaanlukien. Sitten 2000 luvun alussa pääsin taas opettelemaan uuden työskentelytavan, digitaalisuuden syrjäyttäessä nopeasti vanhan menetelmän. Digitaalisuus on tuonut mukanaan paljon uusia mahdollisuuksia ilmaisuun, vaikkakin varsinainen työ, henkilöohjaus, valaisu, sommittelu, kuvakulman valinta jne. tehdään yhä kuvauksen aikana.

Kuvaan valtaosan asiakkaista studiossa, mutta lähden oikein mielelläni kuvaamaan myös muualle. Ulkona on mahtavaa etsiä ja löytää sopivia kuvauspaikkoja sekä yhdistää tuodut ja olemassaolevat valot yhteensopiviksi.

Parasta valokuvaajan työssä on mahdollisuus tavata kaikenlaisia ihmisiä monenlaisissa elämäntilanteissa. Itse elän uusioperhe elämää, olen synnyttänyt kaksi ihanaa lasta ja nyt perheeseemme kuuluu neljä lasta, kaksi kissaa ja koira. Elämä on ihmisen parasta aikaa :)

Minulle on ensiarvoisen tärkeää, että asiakkaanani saat upeat kuvat, hyvän kokemuksen ja iloisen asiakaspalvelun. Valokuvassa käynti on parhaimmillaan erittäin voimauttava kokemus.

Lämpimästi tervetuloa palveltavaksi.

Voit seurata valokuvaajan elämää instagramissa @liisakarling

Koulutus / Saavutukset

  • 2014 Tammelanpuiston vuoden yrittäjä
  • 2012 Suomen ammattivalokuvaajien MESTARIARVO
  • 2007 Yrittäjän ammattitutkinto
  • 2005 Valokuvaajan erikoisammattitutkinto
  • 2004 Yrittäjänaisten valtakunnallinen kultainen oras tunnustus
  • 1999 Kuva-artesaani 
  • 1999 Valokuvaajan ammattitutkinto
  • 1995 Voionmaan opiston viestintälinja
  • 1995 Tiedotusopin aprobatur
  • 1994 Valokuvalaborantti
  • 1992 Ylioppilas
  • 2015 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, valmistujaiskuvat, kunniamaininta
  • 2013 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, valmistujaiskuvat, 1. sija
  • 2011 Vuoden hääkuva, kunniamaininta
  • 2011 2015 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, hääkuvat 2. sija
  • 2010 Vuoden hääkuva Fantasiasarja, 2. sija
  • 2011 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, lapsikuvat 3. sija
  • 2009 2015 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, hääkuvat 1. sija
  • 2008 Fotofinlandia finalisti, yleisöäänestyksen 5. sija
  • 2008 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, lapsikuvat, kunniamaininta
  • 2007 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, lapsikuvat, 3. sija
  • 2007 Orvieto Professional Photography awards, pronssi
  • 2006 Vuoden hääkuva, kunniamaininta
  • 2006 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, valmistujaiskuvat, 2. sija
  • 2006 Vuoden hääkuva, fantasiasarja, kunniamaininta
  • 2006 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, ryhmäkuvat, 2. sija
  • 2006 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, hääkuvat, 2. sija
  • 2004 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, lapsikuvat, 1. sija
  • 2004 Fuji Finland ja häät-lehden 10-vuotisjuhlakilpailu, 4. sija
  • 2004 Fuji Finland ja häät-lehden 10-vuotisjuhlakilpailu, 5. sija
  • 2003 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, Muotokuvat, 3. sija
  • 2003 Suomen ammattivalokuvaajien vuosikilpailu, valmistujaiskuvat, 3. sija
  • 2003 Vuoden hääkuva, 2. sija
  • 2001 Vuoden hääkuva, 1. sija
  • 1999 Vuoden hääkuva, 3. sija

Sari Koljonen | kuvausassistentti, kuvankäsittelijä

Olen Liisan oikea käsi, ja välillä vasenkin :) Hallitsen kuvankäsittelyn salat ja olen ystävällinen ja iloinen asiakaspalvelija. Passikuvat otan sinulle käden käänteessä.

Kuvankäsittelyn ja asiakaspalvelun lisäksi hoidan studion juoksevat asiat, viimeistelen kuvat valmiiksi odottamaan asiakkaiden noutoa, sekä huolehdin studio-tilojen siisteydestä. Autan naurattamaan lapsia kuvaustilanteessa ja olen muutenkin lisäkäsinä tarvittaessa. 

Vapaa-aikani kuluu tanssien. Lavatanssit ovat vieneet sydämeni ja tanssimassa tulee käytyä useamman kerran viikossa. Tanssi antaa hetkessä elämisen taikaa, silloin koko muu maailma unohtuu. Tanssi avasi myös oven mielenkiintoisiin hetkiin uusien ihmisten parissa. Terveellinen ruoka on intohimoni ja haluan keskittyä puhtaasiin raaka-aineisiin ja luonnonmukaisuuteen. Viihdyn myös pohtien elämäni tarkoitusta ja opiskellen henkisiä asioita, tutustuen sisäiseen minääni.

-Sari

Koulutus

  • 2017 Vyöhyketerapeutti
  • 2013 Kuva-artesaani